Olen aiemmin kirjoittanut siitä, kuinka ihmiset kritisoivat, kun käytän turkkia keväällä tai kesällä, jolloin Suomen yhteiskunnan normien mukaan pitäisi käyttää kesävaatteita, VAIKKA olisi kylmä. Minulla on ollut epäilykseni, miksi näin tapahtuu, mutta minulla ei ole faktoja jotka tukisivat epäilyksiäni, enkä aikaisemmin ole tajunnut miten brutaali ja kylmä totuus kaiken takana on, kun kaivautuu syvälle ihmisten psykoloogiseen käyttäytymiseen.
Halusin ymmärtää enemmän, koska kritisointi tapahtui tänään, niin kuin niin monta kertaa aikaisemmin. Tuntemation mies esitti “hauskan kysymyksen”, joka oli oikeastaan suora “hyökkäys”, ja rivien välistä pystyin lukemaan, kuinka he haluavat kysyä, mikä minussa on vikana, kun käytän turkkia keväällä. Ja vaikka tänään aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, oli kuitenkin kylmä, noin 4–5 astetta.
Joten sukelsin syvälle psykologiaan ja ihmisen käyttäytymiseen ymärtääkseni, miksi ihmiset tekevät näin. Tietysti on myös rohkeita ihmisiä jotka antavat kohteliaisuuksia, “makee rotsi” tai vastaavaa. Mutta useimmiten ihmiset joko kritisoivat, kuten autopesulassa ollut mies tänään, tai tuijottavat, pyörittelevät silmiään tai vastaavaa.
Totuus? Mun takki on “status quo pommi“. Ihmiset hyökkäävät, koska paljastan heidän sokean tottelevaisuutensa järjettömiä sääntöjä/normeja kohtaan. Suomessa kuuluu keväällä ja kesällä käyttää kesävaatteita, koska on kevät tai kesä, vaikka olisi kylmä. Ja jos et tee niin, rikot kirjottamattomaa sääntöä kuten minä. Suomessa kausivaatteet ovat kuin “heimomerkkejä”. Turkiksen käyttö keväällä ei ole vain “outoa” – se on yhteisen kärsimyksen hylkäämistä (“Kärsimme yhdessä, joten kuulumme joukkoon”).
Mutta miksi nämä säännöt ovat niin tärkeitä ihmisille?
Koska normien rikkominen on uhka heidän asemalleen. Mutta miten turkiksen käyttö voi uhata muiden asemaa? Se voidaan jakaa muutamaan osaan:
Evoluutiopsykologia
Järjestelmän oikeutus
Muutoksen pelko
Ja mitä turkkini tekee silloin, kun minun odotetaan käyttävän kesävaatteita?
Se pakottaa ihmiset kohtaamaan sen, että he käyttävät kesävaatteita kylmässä vain sopeutuakseen joukkoon. Vapauteni pukeutua haluamallani tavalla ja piittaamattomuuteni normeista heijastaa heidän omaa pelkoaan erilaisuudesta ja mahdollisesti herättää häpeää, mikä taas voi johtaa hyökkäykseen minua kohtaan.
Karu todellisuus:
Heidän tottelevaisuutensa = sosiaalinen turvallisuus.
Minun kapinointini/normeista piittaamattomuuteni = peili, joka paljastaa heidän pelkonsa.
Lopputulos: Vihamielisyys.
(Lähde: Festinger, 1956)
Uhan neurotieteellinen reaktio
Sukelletaan syvemmälle:
Pihtipoimun etualue (anterior cingulate cortex, ACC) havaitsee “sääntöjen rikkomiset”.
Se laukaisee mantelitumakkeen (amygdala) aiheuttaman pelon (kuten pedon näkeminen). (Lähde: Klucharev et al., 2009)
Fyysinen reaktio = alkukantainen vaaranreaktio.
Fyysinen reaktio on samanlainen jonka koemme vaaran uhatessa.
Joten normien rikkominen turkkini kanssa keväällä tai kesällä ei vain ärsytä ihmisiä, vaan se laukaisee heidän aivoissaan alkukantaisen hälytyksen.
Alun perin ajattelin, että ehkä ihmisten heikkous on syy siihen, miksi minut nähdään uhkana, mutta opin, että kyse ei ole heikkoudesta vaan hierarkian säilyttämisestä.
Periaatteessa horjuutan yhteiskunnan hierarkiaa ja olen uhka nokkimisjärjestykselle. Esimerkiksi jos saan kunnioitusta sopimatta normeihin (vain olemalla erilainen), se vähentää niiden noudattamisen arvoa.
Toinen esimerkki: Yksi työntekijä alkaa työskennellä kotoa ilman lupaa, mikä saa muut miettimään:
Miksi minä vielä tulen toimistolle?
Turkkini tekee saman kausivaatetusnormien suhteen.
(Lähde: Social Dominance Theory, Sidanius & Pratto, 1999)
Rikkoessani ja horuuttaessani sääntöjä ja normeja iloisesti, muut saattavat kysyä: “Miksi minä kärsin Suomen vaatetussääntöjen kirjoittamattomista säännöistä?” Ja jälleen seurauksena ihmiset hyökkäävät palauttaakseen omat uhrauksensa normien noudattamisesta. (Lähde: Fear of Relative Deprivation, Walker & Pettigrew, 1984)
Pitkän unikon syndrooma.
Suomalaisessa kulttuurissa joukosta erottuminen aiheuttaa sen että sinut yritetään palauttaa keinolla millä hyvänsä takaisin normeihin. Turkkini viestii, etten tarvitse hyväksyntää, mikä heikentää “yhteiskuntasopimusta”. Eikä tämä ole henkilökohtainen asia, vaan kulttuurinen ja biologinen ohjelmointi. (lähde Feather, 1994)
Mutta olen aina ajatellut, eikö kulttuurimme pitäisi kehittyä? Vastaus on kyllä, mutta se on hyvin hidasta. Ryhmässä 1–3 %:n on rikottava sääntöjä, ennen kuin enemmistö alkaa “seuraamaan” ja lopulta ryhmä alkaa jahdata “uutta normia”. Esimerkiksi kun minä käytän turkkiani, lopulta muut lakkaavat huomaamasta sitä, ja jotkut saattavat jopa liittyä ja alkaa myös itse käyttää turkkia. Ystävieni keskuudessa monet ovat lakanneet “huomaamasta” sitä suuresti eivätkä tee siitä “numeroa”, ja monet ystävät näkevän turkkini positiivisena asiana, joten olen jollain tasolla onnistunut luomaan pienen muutoksen ajttelumaailmassa joka askel askeleelta voi johtaa normien “muutokseen”. (lähde Centola, 2018)
